Luettu

Olavi Ahonen

Olavi Ahonen (ent. Kauko Olavi Ahonen; 21. heinäkuuta 1923 Tikkakoski, Jyväskylän mlk. – 1. syyskuuta 2000 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja koomikko. Ahonen oli myös merkittävä elokuvanäyttelijä, jonka ura kuitenkin eteni hitaasti, sillä hän eli ja työskenteli 1950-luvulla Tampereella. Ahonen nousi kansan tietoisuuteen Riitaojan roolilla elokuvassa Tuntematon sotilas. Olavi Ahosen ensimmäinen elokuvarooli oli poika-Niemisen osa elokuvassa Niskavuoren Aarne (1954). Ahonen oli mukana myös elokuvissa Elokuu (pikkurooli kyläläisenä), Virtaset ja Lahtiset (Pena, pärinäpoika), Pojat (uskonnonopettaja Pisa) ja Pinsiön parooni (Moision isäntä). Hän esitti Kiviojan Latea elokuvassa Täällä Pohjantähden alla (1968) ja Kankaanpään Elkkua elokuvassa Akseli ja Elina (1970). Kuitenkin Ahonen oli silloin vielä kovasti teatterimies, eikä elokuvarooleja kertynyt vielä montaakaan. Lisäksi Ahonen toimi Teatterikorkeakoulun vierailevana opettajana ja opiskeli ohjaajaseminaarissa vuosina 1962–1964. Riitaojan rooli on Ahosen tunnetuimpia. Hän näytteli myös Pyynikin kesäteatterin Tuntematon sotilas -näytelmässä vuosina 1961–1967 esittäen Honkajokea ja Riitaojaa. Olavi Ahonen oli Televisioteatterissa 1970-luvulla. Myöhemmin Ahonen tuli tunnetuksi etenkin Spede Pasasen Uuno Turhapuro -elokuvista, joissa hän esitti Uunon isää Hugo Turhapuroa. Hän esiintyi muissakin Spede-elokuvissa kuten Noin 7 veljestä, Speedy Gonzales – Noin 7 veljeksen poika, Hirttämättömät, Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit ja Tup-akka-lakko. Kaikkiaan hän näytteli kolmessatoista Spede-elokuvassa. Ahonen esiintyi myös Speden tuottamassa Robin Hoodissa. Ohjaaja Ere Kokkonen ja näyttelijä Vesa-Matti Loiri ovat jälkeenpäin muistelleet, että Uunon isän rooliin ei kukaan muu näyttelijä olisi sopinut yhtä hyvin kuin Ahonen. Ahosen muistettavia teatterirooleja olivat muiden muassa Boni Mustalaisruhtinattaressa, Narri William Shakespearen Loppiaisaatossa, Dovren ukko Peer Gyntissä, Simeoni Seitsemässä veljeksessä, Sancho Panza Don Quijotessa (Veikko Sinisalo nimiroolissa Helsingin kaupunginteatterissa), Nummisuutareiden Topias, Sotamies Jokinen sekä nimirooli lastennäytelmässä Katto-Kassinen. Ahonen teki elokuvissa enimmäkseen pikkurooleja, mutta elokuvassa Viimeinen savotta hänellä oli toinen päärooli Einari Mättönä. Myös elokuvassa Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla hänellä oli toinen päärooli. Hän teki myös suuren joukon sivurooleja Yleisradion kuunnelmasarjassa ”Knalli ja sateenvarjo”, lukuisimpana eteisvahtimestari Mr. Matthews. Rooleja alkoi sadella silloin, kun Ahonen muutti Helsinkiin. Television puolella Ahosen tunnetuimpia töitä olivat vankikarkurin rooli Valehtelijoiden klubi -viihdeohjelmassa (1981–1983) sekä kauppias Matikaisen rooli Ruusun aika -draamasarjassa (1990–1991). Lisäksi Ahonen esiintyi pääosassa kiitetyssä televisioelokuvassa Tuomas Murasen rikos (1994). Ahonen oli myös tunnettu urastaan teatterissa. Viimeisenä työnään hän esiintyi televisiota varten tehdyssä elokuvassa Siivoton juttu. Hänet nähdään arkistomateriaaliin perustuvissa kohtauksissa elokuvassa Uuno Turhapuro – This Is My Life (2004). Ahonen esiintyi yhteensä 65 elokuvassa, televisiosarjassa ja tv-elokuvassa.

Known For: Acting

Birthday: 1923-07-21

Place of Birth: Tikkakoski, Finland

Also Known As: Kauko Olavi Ahonen, Олави Ахонен

Olavi Ahonen